Trasselisydän

pysäkki on edelleen tyhjä
siellä on käynyt vain
tuulen
riepottama
lahjapaperi
repaleisen keskellä sanoja
sille joka on oikea
avaa hitaasti

pysäkki on vieläkin tyhjä
kapakoiden ovista kaduille
revittyjen kääreiden
kaupungin kokoinen pallo
kohti huomista aamua
sen luona joka on väärä

siinä
kaiken keskellä
makujen nautinnon
lihallisuuden korskean
laukeamisten korinan

unelmoin
kädestä
kädessäni

kenties joku jo kirjoitti tämän runon
ikipuun väkevillä oksilla
violetin kukan terälehdillä
kulkevien huulille maalasi matkalauluksi
suruisille itkuvirreksi
onnekkaille hyminäksi

minä en ollut siinä runossa
olen tässä

Miten suurenmoista onkaan
kun nainen katselee alastonta vartaloasi rakastelun jälkeen.
Hän sytyttää savukkeen sulkee silmänsä
ja sanoo hunajaäänellään kuinka ihana olitkaan.
Ja sinä jumaloit hänen ylimaallista kauneuttaan
et huomaa
leikkausarpia
roikkuvaa nahkaa.
Kuinka ehtisitkään huomata.
Kun olet vain
viiden
minuutin
mies.
Yksi niistä, jotka asuvat naisen pään sisällä.

minä katson televisiosta hupiohjelmaa
kesken naurun remahduksen tulee tyhjiö
kuvat välähtelevät edessäni vilisten

huoneessani on vieras

kuinka se onkaan saanut
kenkänsä oveni väliin
piilotellut keltaisen verhon takana
kyyristellyt keittiön nurkassa
ei laske minua
pois unen halvauksesta
vie kaiken päivänvalon pois

huoneessani on vieras
minä aion saattaa hänet ovelle
työntää hartioista matkaansa

hunajaan tarttunut hentosiipinen
kireäilmeinen keiju karjuu käheänä
kasvot vihan punaisina pirskahdellen
sylkee näkymätöntä ohikulkijaa
puree poissa pysyvän auttajan kättä
en auta en auta en auta
en ikinä enää auta
en toivetta täytä
en sauvaani käytä
en tunteita näytä

suitset mieleni laidoissa kalahdellen
astun tasatahtia Valproate Avenuella
katsellen kuvajaistani suurista näyteikkunoista
peilikuvani takana houkuttelevat mainokset
valot välkkyen
värien seireenikutsut
käännän katseeni harmaaseen katuun
mutta jo seuraavan ikkunan kohdalla
voi askeleeni seisahtua
ja syöksähdän sateenkaaren säihkyville siiville
siipeni pitkin kylkiä
kädet kahmien kaikkeuden karamelleja

hänet kannettiin
kultaisessa tuolissa
elämän pituisen matkan
valottomuudesta valon kirkkauteen

me silmät kipeinä
etsimme varjoisaa paikkaa
hengähdystä ilman kipua
rauhaa ilman totuutta

Toukkana kuuntelen ilmojen vaihtuvan
vesi putoaa suurena tuulen ujelluksen läpi.
Käperryn yhä ahtaammaksi käyvässä kotelossani
ja käyn tulevassa haavematkoilla.
Kuinka aurinko kuivaisi kuoriutuneet siipeni.
Kuinka nousisin kukkameren ylle.
Kuinka pysähtyisin lämpimälle kivelle räpyttelemään.
Nyt on jäljellä vain yksi yö.
Huomenna näen kaiken sen kauniin
jota kärsivällisesti olen jaksanut odottaa.
Aamu koittaa.
Sateen raskaat pisarat osuvat maahan.
Koteloni ulkopuolella
odotan.
Tulee päivä. Harmaat pilvet täyttävät taivaan.
Odotan.
Tulee ilta.
Voimani
pakenevat
hiljaa.
Mukaani vien täältä kanssani nukahtavan auringon kullan.

käännän tunteiden ylijäämäsanoja
ymmärryksen vieraalle kielelle
julkaisen kirjani sateisessa yössä

ja vesi nuolee sanomani tyhjäksi

eräässä kivijalassa on kirjoitettuna

menneisyys
tulevaisuus
minä

vuoristoradalta karanneessa tuulessa

eivät
toisiaan
löydä

Komea on
kyllyydestä kiiltävät kyljet
tuuheaksi tupeeratut myyntihiukset
siiman ohut omatunto
painavat selityskirjat ulkoa osaa.
Vilkas on käänteissään
salamantehokas
moraalin ranka kuminauhaa.
Itkee kun kuuluu
nauraa kun pitää
nöyristelee kuono maassa
nostaa välittämättä nokkaansa.
Tuolla istuu edessäni
takanani kuiskailee
lisää
lisää.

sokeina eläimet ahtaissa kopeissa
toisiaan kynien talloen väistellen
samaan kellertävään liemeen kaikki päätyvät
metritiskeille kolmen kappaleen paketteihin
sokeina kiireiset ihmiset koreihinsa keräävät
nukkumakopeissaan maistamatta vatsoihinsa nielaisevat

kummatkin vapaudesta haaveillen

onko jo matkalla vapaaksitekijä
tallaako taaskin vain koreita polkuja
jälleenkö sokeaksi rahalla kestitään

valot välähtelevät
kuiskaten huudetut kehotukset kiireinen liikkuva virta tönäisten
hiljaisena
odottavaa
kovaäänisten kaiku
kahisevat juhlavaatteet puuteroidut parrat suihkaus kiiltävää
selästä
työnnetään
viiltävä kirkkaus
pimeydestä monivartaloinen lainehdinta puheen sorinaa hiljaisuus
eteen
käden puristus
nyökkäys ohikatsova hymy
kiitos mene nyt taputukset seuraava on tulossa
taakse tulee suuri harmaa
vasemmasta laidasta nimi näyttämön kokoinen
henkeä pidätellään
ovesta
ulos
lastauslaiturille
työnnetään
räsynukke
ilman kenkiä suu hymyyn ommeltuna trasselilla täytetty sydämen kohta kaivaten
vierestä
lähtevät
eilisen
lehdet
levittävät
siipensä
lentoon

jossain jonkun kasvoissa on silmät
haluan katsoa niihin silmiin

hukkua
takertua

jossain jonkun kasvoissa on silmät
haluan ripustautua niiden lämpöön
käpertyä kuin kissanpentu takan eteen
eikä sisällä enää ole jäätyneitä kukkia

gunnarit soi
kitara repii sinisen nuotin ja maalaa alakulon kauniiksi
jokainen
sana
ihanasti
kuin puheesi rauhoittava solina kyynisten korvieni sisään maalaa
höyhenellä
tulella
hunajalla
silmiesi alla turvallinen olo
yksin tarpomisesta väsyneinä uuvumme rauhoittavaa syleilyyn
upotaan
upotaan
kätemme liikkuvat
uteliaina
pelokkaina
rohkeina
sattuu ihanasti

kattojen jäiset valkeat taulut
varpailleni viileys tekee pesää

ohitan elämää

katseeni lukossa tähän hetkeen
syvällä pimeyteni onkaloissa
sana
pysyy
piilossa

likaisella kujalla astun mustina kiiltäviin vesiin
jalkani eivät jaksa
otan vauhtia rosoisesta seinästä
kirvellen kämmenistäni tihkuu lämmin veri
käteni eivät jaksa
mustat pedot kasvavat sivuillani
lauman hidas liike lähestyy takaani
piikkinen aita lyö silmiini reiät
hengitykseni suojassa
vapisevan sormeni päällä silitän
irti riistettyjen siipieni hentoja sulkia

otin sen ihmetellen käsiini
kuljetin lähellä totuuttani
kauniin ajatuksin ruokin pikku suuta
hyvillä aikeilla kunnes
kompastuin eilisen mutkaan
putosin
sisälle mustaan maahan
neulatuulen repimää rintaani vasten sitä puristaen

Huohottavan haurain siivin
rämmin
alas
elämäni valoa kohti.
Tällä kertaa osun

keskelle

sukellan poutapilven alle missä julma hehku ei minua saavuta
ei tule kantapäihini savuavia
reikiä.

Pykälät yhdestä kymmeneen
kirjoitan kanssasi
nihkeään lakanaan
sekuntiviisarin kärjellä.

henget olivat tulleet
ympärilläni lauloivat
ikuisen unen laulua
suuresta televisiosta näin
elämäni kurjan filmin
kuulin minua nauravat äänet
kyyneleittä itkin
paikoilleni halvaantuneena

tämä oli viimeinen virheeni

mutta aloin taistella
väkisin pidin silmiäni avoimina
nostelin käsiä ja jalkoja
suljin mielestäni kaiken muun
en kuunnellut matalaa kutsua

suojaava hämähäkkiriipus kaulalla
hämähäkkikassissa oman kodin avain
seison ulkona haukkomassa henkeä
kuivien huulien kirvellessä tulessa
kuin olisin monta tuntia ollut kala maalla

minä hengitän elämää
rakastan elämää
kissan pehmeää turkkia
aamukahvin tuoksua
ruisleivän makua
tyynyyn painan pääni
joka ilta kiitän

kiitän elämästä

harmaa imee puista verhot
tienvieristä vihreän
sisälleni se valuu silmieni läpi
hypin yhdellä jalalla
korvassani yhä vettä
valon
ovet
sulkeutuvat
en tahdo pois
rintaani vasten painavina lähestyvät raskaat ovet
puristun
haukon
henkeä
astun askeleen
takana valon viimeinen juova luikertelee rako sulkeutuu ja on
pimeää
sokeus
loppu
lämmin käsi koskee
kiertyy sormieni ympäri etsimme toisiamme

selkääni paistaa musta
innokkain askelin
lähestyn valon valkoista
hetkeksi
sokaistuu
maailma
kasvoilleni paistaa musta

pimeän lämpöisestä turvasta
säikähtäneenä syöksähtää
silmät kirkkautta arastellen

hälisevässä luokassa vihko avoinna
pamppailevin rinnoin silmää takoo
loisteputken vilkkuva valo

käytävällä jalat täristen
urkujen sointi tärkeää merkiten
salamavalot hunnun läpi häikäisten

pimeän lämpöisestä turvasta
säikähtäneenä syöksähtää
toiset silmät kirkkautta arastellen

Metrolaiturilla seisomme,
kelloista luemme kiireen kirjaimia kaupungin alle pysähtyneinä.
Mies, kurttuiset kasvot painuneina, penkillä istuen kallistaa viinipulloaan, harmaan muovin peittämä keppi makeisautomaatin kylkeä vasten.
Nainen, uuvuttavan työn alakulon verhoama, pipossa hiihtokeskuksen mainos, lompakossa lähimarketin bonusseteli.
Äiti, lapsi vielä itsekin, vaaleanpunaisissa hiuksissa värikkäitä nallesolkia kohentaa vaunuissa tuhisevan lapsen peittoa.
Tyttö, suurten mustien vaatteiden alla langanlaiha kalpea ruumis,
ottaa esiin pikkuruisen puhelimensa yhä uudestaan ja uudestaan, ei uusia viestejä.
Poika, sulkeutuneet silmät syvälle vedetyn hupun alta maailmaan pettymistä täynnä, alahuuli valmiina itkuun potkii roskista.
Se on vain roskis, rakastunut pari sanoo toisilleen ja he palaavat maailmaansa.
Juna tulee.
Ovet aukeavat.
Sokeiden myyrien lailla pujottelemme sisään ja ulos.
Ovet sulkeutuvat.
Juna lähtee.
Alhaalla kiskoilla pieni
lumi
hiljaa
sulaa.
Laiturille astuu seuraava joukkue.

heitä pois
kaikki turha roju
se vain sattuu kun osuu

pettyneen mielen panssarivaunut
itkuisten öiden tankkerit
kovien sanojen ohjukset
valheiden hävittäjälentäjät

pidä minut

Ikkunasta ikkunaan
pyristelee
perhonen etsii kotia
valon voi aavistaa kuraisen lasin takana
lokakuun taivuttamat katseet
märissä kengissä märkien sukkien alla
kalpeat kylmettyneet jalat.
Olkapäältä olkapäälle
lentelee
perhonen etsii kotia
käsi nousee matalasta joukosta
varovasti perhonen laskeutuu
pehmeä värinä iholla
lämmin hengitys siivillä
aurinko syöksähtää kattoluukuista
tila täyttyy lintujen laulusta
harmaat tangot peittyvät mansikan kukkiin
penkkien nojille kypsyvät mustikat.

mennään
solmitaan kengät matkalla
pistetään napit kiinni vauhdissa
pyörähdetään kulman ympäri
kaivetaan osoite laukun pohjalta
hypätään ensimmäiseen junaan
rummutetaan sormillamme
ohikiitävän päivän lasista pintaa hengitetään sisään
tehdään yksi kaista aivoihin
liukastellaan laiturin yli ihmismassaa vastaan
hypitään autojen konepeltien ylitse
juostaan takaisin
sisukset täynnä kokematonta
kaikki voi jäädä
ehditään vielä
syöksytään takaisin
avataan silmät aamun kiltissä hämärässä
lähimmässä totuudessa odotetaan

onko elämässäni rauha
kun eilinen on pyyhitty
huudot on hiljennetty
askeleet hidastettu
ajatusteni ovessa kahdeksan lukkoa
jokainen suljettu auttavilla ohjeilla
ja minun on käsketty heittää pois avaimet
maailmanpyörän vietäväksi

mutta minä olen paha ja kätken ne
ja elämässäni on rauha

kaksi taistelee minussa
loppumatonta sotaansa
tekevät voiton suunnitelmia
etsivät toistensa heikkoja kohtia
iskevät juuri oikeassa kohdassa
kummallakin hyvin varustellut joukot
viimeisimmät aseet käytössään
ohjukset jyrähtelevät kohteissa
sotajoukot valuvat kuiviin
karmeita rokkojaan raapien

minä olen taistelutanner

heikkous voittaa vahvuuden
tänään
huomenna
vahvuus kokoaa jälleen joukkojaan
tänään
huomenna

Siinä puun alla
hän
seisoo.
Syksyn tuuli lennättää lehtiä hänen hiuksiinsa.
Pakkanen jäädyttää hänen selkänsä kiinni puun runkoon.
Muurahaiset tekevät polun hänen jalkansa ylitse.
Aurinko polttaa hänen ihoonsa rakkuloita.
Metsässä kulkee ratikka.
Hän ei halua myöhästyä.

vapisevin jaloin hän astelee
tukee kulkuaan ryteikössä
löytämällään kepillä
tarkkaan asettaen jalkansa
edellään astuneen jälkiin
vuosia hän on seurannut niitä
vuosia tehnyt matkaa läpi suuren metsän

jäljet loppuvat

suurten puiden katveessa
hän suoristaa selkänsä
hänen matkansa on alkamassa

hän tien penkereellä
saappaallaan potkii
äkkijäätynyttä loskaa
vasen käsi taputtaa
kuulumattoman laulun tahtia
oikea vie syytöntä tupakkaa
kärsimättömille huulille
pimeään sinkoilee
tuleen syttyneitä tupakan puruja

maailman pikseleitä
hän ja tuliviirut

bussissa kolme nälkiintynyttä
vastapäätä minua
istuvat kapeine kasvoineen
naisen nenä kuin teroitettu kynä
tytön punareunaiset silmät elottomina
miehen kasvoilla tyhjät nahkapussit

reppuni täynnä ruokaa
vieressä kassi pursuaa
runsauteni leviää toiseen penkkiin

luulevatkohan ne
että minulla on elämä?

Bussi kulkee
liian hitaasti
valoista valoihin
pysäkiltä pysäkille
huitovat juostessaan
maksavat kolikoilla
minä painan kaasua takapenkillä
istuimelta lattialle valun hitaasti
enkä ole menossa minnekään.

hengästyneenä
rosoisella laudalla odottaen
käpristyneet kuvat
kurahaalarissa puroja piirrän
jäistä lampea luistimilla lennän
kieli pakkaskaiteessa ynisen
hyräillen väriliitua paperilla kiidätän
kuuma tervapaperi selän alla vihreänä kesän hidas kello
kuka ne ilmaan lennättää
kuka kerää

päätän etsiä
langan päätä
etsin langan päätä
minulla ei ole lankaa
jota voin seurata
päätän etsiä
langan
hahahahaa elämä nauraa
vedet silmissään höröttää
lankakerä katoaa mustaan savuun

vedänkö henkeä ja syöksyn perään
kaivan raivoisin kynsin usvaa

vai hengitänkö vain
loppuun
asti
hengitänkö
elämättä

yö oli äkkiä
liian nopeasti taas
tunnustelevin varpain otan askeleen
varjot kuiskaavat

hei siellä
sinä siellä

tunnen ne kaikki muistan
pelon hetkistä epäilyjen jatkumosta
katson pimeää kasvoihin

silloin kuu huutaa

sydämeeni valon juova hiljaa
astuu sisään kirkkaana täynnä tarinoita
vielä kertomattomia sydänääniä

käännyn unettomasta helvetistä
kuun huuto olkapäälläni

sanoja
sanoja

tietokoneen ruudulla
niin tummina niin surullisina
täynnä hohdetta pienet kirjaimet

Toimistotalojen kanjonissa
murisevan kyydissä liikumme
harmaan asvaltin yllä nytkähtelemme
kännykät syvällä kasseissa vierellämme
niskat kipeinä pois päin katsomme
suut suorina penkkien nojista puristamme
kohta vapisevin jaloin ovista kömmimme ulos vapauteen.

Ei koskaan täysin pystyssä
he kulkevat hiljaisin askelin
ohittaen valojen keilat
katseet kenkiensä kärjissä.
Kiirehdi. Tuolla yksi heistä pysähtyy. Katso.
Mieli täynnä
menneen labyrinttia
tulevan kiviseinää
huokausten vuosirenkaita
ohi lipuvaa filminauhaa
alla viettävää tasaista polkua
sisun harmaata harsoa
kyynelten joki
ilojen virta
kallion sisässä soutaen
kumarassa kulkija
maailmatalon tiili.

täällä ylhäällä olen
tornissani turvassa
en vain huomaa että olen
jaloistani kiinni kasvanut
eteisen kynnykselle
harmaa unohdus reisiäni hiipien
kieleni kantoja kohti haroen
sanat kohta vieden

Ulospäin suuntautunut
joustava
reipas
ammattitaitoinen
valmis haasteisiin
ryhmätyöhön kykenevä
etsimänne henkilö
nöyrästi pyydän tulla huomioon otetuksi
kunnioittaen allekirjoitus osoite postimerkki.
Tuttu varis grillikioskin
katolla keltaisen laatikon vieressä
kaikki kymmenen kuorta suljettuina
himoavin huulin
alamaisin ajatuksin
varis aina noilla kiiltävillä silmillä katsoo ja raakkuu
anna minä vien kirjeet
perille vien
perille vien
varmasti vien.
Ensi viikolla jätän pois merkit
annan variksen viedä
sekö toisi vastauksen.

Sä et muuta
kun löhööt sohvalla
ja tuijotat jotain juuri laatannutta,
bulimista musavideojuontajaa.
Vedät sokeena chipsejä
kourallinen kerrallaan
keppanalla
alas.
Sun silmien taakse
on
kannettu
kiksien stögis.

Talvi
minuutista minuuttiin
hän tuijotti hämärään
silmänsä avoinna.
Tuossa nyt seisoo
nojaa kylmään seinään
kulman takana jättiläisten tömisevä marssi
välkehtivät tanssijat sulaneen lumen lätäköissä
kirkkaiden värien miekat syöksyvät ilman halki.
Sulkeeko hän silmänsä
piiloutuuko turvalliseen tyrmäänsä
ojentaa kätensä sokeuden, luotetun ystävänsä, käteen.
Vai kurkistaako, ottaa haparoivan askeleen
antaa valkoisten valojen koputtaa oveensa
ja kutsua hänet matkalle kevään lauluun.

sormeni raivoisina näppäimillä
lentävät kipinät ajatusteni maasta
salamoiden välähtäessä muutan suuntaa
en jää tähän
jatkan matkaa
tuolla on uusi polku sinne tahdon
on niin monta tietä valita
loikkaan kyltiltä kyltille
hylkään oppaat ja syöksyn

kohti uusia seikkailuja
keskellä loputonta energiavirtaa
uin edestakaisin liikkein

kello ei koskaan kai pysähdy

Rikki mennyt kiipeää elämän vuorelle
vapisevin sormin hän löytää kipukohdat
ponnistaa jokaisesta ylöspäin
huipulla
vapautuksen sade pesee hänet
pois rangaistuksen
pois kyynelten suolan
pois painavan taakan
ymmärryksen lämmin tuuli kuivaa hänet
lämmin
horjahtamaton
voimakas
kunnes on aika palata.
Uudesta hengästyneenä hän saapuu tutun tien luo
entinen
kavahtaa taaksepäin, kun aurinko paljastaa sihisevän käärmeiden pesän
hän näkee vanhan paikkansa kylmien kylkien vellovan liikkeen ytimessä.
Kapea
polku
johtaa
pesän
ohi
ja hän astuu sille varmoiksi muuttuvin jaloin.

Kaupunkienkeli
palelevat kädet hupparin taskuissa.
Matkalla työhön kaupan kassalle.
Kaupunkienkeli
mustiksi maalattujen silmien piilossa eilisen kyynel.
Repussa hentoa selkää vasten odotuksen paino.
Kaupunkienkeli
pelottavat kengät pienissä jaloissa.
Haavaisten nyrkkien sisällä huomisen lintu.

pienessä punaisessa autossa
hiuksissa tuulenpesät
jalka raskaasti kaasulla
reunaviivojen takana nimetön harmaa
edessä valojen kiiltäväkyntiset sormet kutsuen
planeettojen törmäyspaikka matalat bassot jylisten
kimaltelevat harakat neonkylteissä keikkuen
mutta tie laskee toiseen kaupunkiin
lika peittää konepellin samentaa ajovalot
musta usva tekee jykevää muuria silmien eteen
renkaat tarttuvat niljaiseen seittiin
tyhjyys pyyhkii pienen punaisen kylkiä pois
jäykiksi muuttuneet kädet irtoavat katoavasta ratista
edessä planeettojen törmäyspaikka harakat neonkylteissä keikkuen

kaikki tahtoo
paratiisiin omenapuun alle
kaikki tahtoo
naulata sydämensä pilven reunaan liitämään
kaikki tahtoo
hunajaan riemuiten hukkua hulluksi tulla
kaikki tahtoo

jos uskaltaa
kaikki on
jos uskaltaa

kaikki tahtoo uskaltaa

aukaisee kitansa
pimeään sateeseen
sekunti kerrallaan
uutta aikaa ahmii
kunnes jo istuu
käsin kuuta tavoittaa
kaiken
tahtoo
rypytön rypyt kasvoilleen
viaton synnit tililleen
kaiken
tahtoo

oranssi pallo
ilmasta kierii
kainalon ohitse
sisääni vierii
ihoni alla
hehkuva tanssi
välkkyy
säihkyy
ympäri
ympäri
ympäri
ilosta pyörii

marraskuisen auringon viivähdys
lasista nousee kostea höyry
hän palaa kuppi kädessään
ikkunan
luo
alakaupan ovi aukeaa ja sulkeutuu
kiireiset takinhelmat häviävät kirkkaiden mainosten taakse
jalkakäytävillä kuin ryhmissä liikkuvat
eivät tunne toisiaan samaan tahtiin askeleet
puhelimet korvillaan
suut
hymyissä
suut
viivoina
joku odottaa kaikkia
kupin pohjassa viikon vanha ruskea kahvin jättämä ympyrä
huulillaan
kuivan
kupin
reuna
huomenna
ehkä huomenna
hän kulkee kaupan ovesta
tuolla
alhaalla

Toimistoihmisten häkki.
Alhaalla pieneen nurkkaukseen ahdettuna
kuusi naaraspuolista yhteen työnnettyjen pöytien äärellä
päät kumartuneina sinisenä hohtavien näyttöpäätteiden ääreen
päässään sankapuhelimet sormet salamannopeasti koskettimilla.
Keskellä pehmeiden nojatuolien ympäröimänä nuori uros
puhelin korvallaan pyörittää kynää Talouslehden päällä.
Ylhäällä saunaosaston uima-altaan reunalla vanha uros
kädessään värikäs matkamainos
vihreitä nurmia
kirkas aurinko
vanha uros sulkee raukeat silmänsä, unelmoi vapaudesta ja torkahtaa.

Hän kävelee ojennettuja käsiä kohti horjuvin uusin askelin
vastassa hymyilevät kasvot
lämpimän sylin vaatteissa.

Turvallinen tuoksu keskellä yötä valot syttyvät itku paranee
lähellä hymyilevät kasvot
huolen vaatteissa.

Hän herää nuoruuden aamuna vapauden linnut olkapäillään
tyhjä kirja täynnä kauniita suunnitelmia.

Sitten susi hymyilee,
peto valmiina iskemään hampaansa hänen sydämensä ympärille.

Kukaan ei tule keskellä yötä
lohdutuksen vaatteissa.

Susi hymyilee.

Hän
putoaa turhien mereen täyttää kaikki lomakkeet antaa kaikki selvitykset
itkee salaa syö lääkkeensä.

Susi hymyilee
sen hampaat odottavat.

Hän
hymyilee
takaisin
ja seisoo keskellä pimeää silmät auki.

käden pistän suuni eteen
nuo sanat eivät karkaa
mustat karvaiset löyhkää tippuvat
kyllä sinä ne ansaitset
kaikki ne
sormieni välistä pursuaa vihreän kiiltävää rumaa
mutta minä en niitä sano

hiljaisuus riehuu

Juuri ennen sadetta on suloisen huumaava hetki,
jolloin äänet muuttuvat odottavaisiksi
ja viileä ilma työntyy ikkunasta varpaille.
Valo on rauhoittavan hämärtyvää.
Kaikki tuntuu valmistautuvan virkistävään sateeseen.
Luonto kurottaa vastaanottavat kätensä kohti pilvilauttojen armeijaa.
Minä istun sisällä ja muistot tulvivat mieleeni.
Kauniit ja parantavat muistot.
Jotain hyvää on tapahtunut, kun olen odottanut sadetta.
Ullakon lämpimässä löydöissä seikkaillen,
kodin turvassa tuttujen äänien kaikuessa,
teltan suojassa makuupussiin kääriytyneenä.
Minä rakastan hetkeä ennen sadetta.
Saan uutta voimaa ja puhtautta.
Loassa likaantunut sieluni peseytyy hohtavan puhtaaksi
ja olen jälleen vapaa ja uusi.
Olen jälleen kirjoittamaton kirja.
Olen viattomuus ja totuus.

Mustasta unesta heräsin
hetken tanssin varjojen
valon mansikkapolkua
paljaat jalan pohjat halasivat tuoksuvaa hiekkaa
nukahdin järven pinnan väreilyyn.
Hetken tuuli puhalsi
pois mädän hajua tarinani sivuilta
mutta sen uusi vahvuus
teki kipeää
suljin oven

en jaksanut hengittää.

ruosteiset rautaiset hampaat
rouskivat ukkosen äänellä
kostea tuoksu tukahduttavana
sinne!
sinne!
työntäkää kaikki sinne!
riepuihin käärityt likaiset kädet
tönivät mustia myttyjä

ne liikkuivat
mytyt liikkuivat
ne olivat hengissä
kunnes ne tulivat hihnan päähän

siellä alati käyvä suuri suu
nielaisi voimattomat
kätkivät nyyhkeen
kätkivät totuuden

sinne!
työntäkää sinne!
ei näitä tarvita!

pienen mytyn repsahtaneesta raosta
viaton sinikirkas silmä katsoo
työntävät kädet pysähtyvät hetkeksi
katsoo
huokaisee
katsoo vielä
huokaisee syvään
jatkaa karmeaa työtään

revin elämän kääreitä palavin silmin
paiskon suikaleita puren

hampaillani poikki siteet
tyhjää
kosketan pehmeää
revin esteitä etsin mikä on siellä

sisällä mitä tunsin
mikä se on mikä se on haluan löytää
sanoja
kuulen viisautta
pysähdyn
ympärilläni päällimmäisten

kerrosten kaaos
katkenneiden lankojen satapäinen

kerä
varovin käsin poimin jokaisen
aloitan löytämisen

suu tekee liikkeitä ilmaa kohti
ei
ei
ei
ei happea
ei happea ajatuksiin
ei niitä ole
on vain yksi
yksi ajatus
yksi suunta
yksi tahto
kaikki
kaikki
ei mitään

Inisen rakkaitteni ympärillä
hyväksykää
hyväksykää
hyväksykää.
Värjyn esimiehen kaljulla otsalla
tunnustusta
tunnustusta
tunnustusta.
Yöt lennän pullein mahoin
betonihyttysen
talon kokoisilla siivillä
räpytellen.

Olen takuttanut elämäni hiukset
suureksi,
jännittäväksi.
Horjuva kasa suunnitelmia, kirkuvia kylttejä
tänne !
tuonne !
tätä !
nyt !
Kannan äveriästä päätäni ylpeydellä,
leuka pystyssä
ojasta ojaan.
Otsansa kurtussa sontakärpäset
lentelevät kampaukseni läpi
neuvojaan suristen.

vatsan pohjassa nipistää suloisesti
avaan silmät suuni hymyssä

laulattaa
yöllä matalalla äänellä tunteista

kaipuusta löytämisestä
sä olet enkeli se sanoi
mä soitan heti huomenna se sanoi sä

oot mulle tärkeä
jotenkin mä olen aina tiennyt että

mä tapaan sut se sanoi
omin sormin laitoin numeroni sen

kännykkään
katson vielä kerran puhelimen

ruutua
aurinko laskee
riisun yöpaidan
piirrän mustalla silmät
älä koskaan katoa multa se sanoi
katuvalot uppoavat mustaan

asvalttiin
baarin neonkyltti välkkyy
arpa on heitetty

yössä liikkumattomina marssivat
ajatukset peltejä kolistellen
mutruiset suut avoimina
kaiken hapen haukaten

uuden päivän vilu väristää hereille
varpaat tahtoisivat peiton alle
olkapäät lämmintä pesää ympärilleen
istun sängyn laidalla
ikkunasta silmieni kautta
sisäiseen havumajaani
lumen kirkkaus katoilla
auringon kimallus piipuissa

olen minä
olen lapsi
olen oikea
olen pilaantumaton

tänäänkö pääsisin peilin ohi?

jossain oli sellainen sääntö
minulle luettiin se monta kertaa
joka hylkäyksellä se painui minuun

opin sen räkä nenästä valuen
silmät punaisina kuumottaen
yksin nurkassani värähdellen

vain vahvat osaavat näytellä heikkoa